Vitra Uten Silo -lokerikko tuli kotiin

22 Huh

Helmikuun Stockan kantislehdessä oli lokerikko tarjouksessa. Olen kyseistä kappaletta himoinnut jo vuosia. Tai oikeastaan sitä isompaa kappaletta, jossa on oikealla puolella klipsi, mutta alennus sai pääni kääntymään tähän suuntaan.

Värejäkin olen miettinyt. Punainen on todella hallitseva ja upea, eikä kodissa punaista joulun ulkopuolella juuri näy. Musta on taas niin tyylikäs. Koska tarjouksessa oli valkoinen väri, teki Stockmann päätöksen minun puolestani. Kiitos siitä!

Sen lisäksi että normihinnasta tuli 20 % pois, he ottivat osamaksuna myös samassa kuussa tulleet kantissetelit, eli hinta tippui entisestään ja sehän opiskelijalle sopii.

Koska en ollut ainoa vuosikausia himoinnut asiakas, olivat lokerikot loppuneet alkumetreillä, mutta tilauksesta sai oman kappaleen samaan hintaan. Loistavaa palvelua!

Tilaamisen ja noutamisen välille osui myös syntymäpäiväni ja toiveeni lahjaksi mieheltäni olikin että hän ripustaisi lokerikon seinälle. Sopimus tehtiin!

Ikävä kyllä sopimus ei ole vielä laitettu käytäntöön, mutta tällä viikolla, ehkä.

Siihen saakka saatte ihailla lokerikkoa linkistä käsin

https://stockmann.com/p/fi/Vitra-Uten-Silo-seinalokerikko/309281

Mainokset

Mielipiteesi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: