Arkisto | toukokuu, 2013

Hyväntekeväisyyttä ja siivousta samaan aikaan

26 Tou

Talvella innostuin tilaamaan Olivia-lehden vain ja täysin kylkiäisen takia: Minna Parikan suloinen lompakko. Mitään en ole pussukalla tehnyt, vielä, mutta joku päivä….

Ja onhan kiva omistaa jotain aitoa Parikkaa.

Olivia-lehti on yllättänyt minut täysin, olen alkanut sitä jo vapaaehtoisesti mainostamaan. Talvella oli Olivia-lehden tapahtuma Vanhassa Satamassa ja goodiebag, mikä jaettiin sisälsi mm. t-paidan jossa lukee Olivia edessä. Olen sitä julkisissa tiloissa pitänyt.

Mutta itse aiheeseen. Olen ollut jo vuosia poissa työelämästä, ensiksi äitiyslomalla, sitten hoitovapaalla ja nyt opintovapaalla. Vaatekaappia en ole päivittänyt entiseen tahtiin. Kesän tultua olisi tarkoitus tehdä asialle jotain, ainakin ensiksi siivota ne vaatteet pois, joita en enää tule käyttämään.

Uusimmassa Oliviassa oli juuri tähän tarkoitukseen sopiva artikkeli Pieni hyvä teko.

Lahjoita vaatteet hätävarastoon

Joillakin psykiatristen osastojen potilailla ei kotiin lähtiessään ole mitään päällepantavaa. Helsingissä Auroran sairaalan hätävaatevarasto ( Nordenskjöldinkatu 20) ottaa ympäri vuorokauden vastaan arkivaateita, kenkiä ja vöitä. Jos asut muualla, kysy paikallisesta sairaalasta.

Juuri tätä minä olen kaivannut. Kun kesäkuussa vaatehuone odottaa siivoajaansa, lähtevät tarpeettomat vaatteet tänne.

Advertisement

Korkeasaari, Helsingin oma

19 Tou

Sain aikoinaan äitienpäivälahjaksi vuosilipun Korkeasaareen ja kävimmekin lapseni kanssa vuoden aikana paikalla peräti 80 kertaa.

Tänä vuonna sain äitienpäivälahjan etukäteen, tällä kertaa vuosilippu koko perheelle. Haluttu ja toivottu lahja.

En voi tarpeeksi kehua paikkaa. Julkisilla pääsee hyvin, tosin sesongin ulkopuolella menee vain 1 bussi tunnissa. Kellon tuntemisella on siis hyötyä. Vaikka saarella tulee käytyä usein, siellä menee vähintään 3 h joka kerta. Ehdottomasti paras alue on kissalaakso ja välillä näemme herkullisia kohtauksia kun leopardi kiertää lasia nälkäinen katse silmissään. Pienet lapset ovat naulautuneet kiinni ikkunaan ja naurua riittää.

Korkeasaaren ruokailupuoli ei ole kovin häppönen ja jäätelöt ja muut herkut ovatkin hinnoissaan. Varsinkin kun lapseni on erittäin ronkeli syömään, olemme kuskanneet lähes aina omat eväät. Vaunuilla kulkiessamme tästä ei ollut mitään vaivaa. Pisteet Korkeasaarelle myös siitä että siellä on tarpeeksi eväidensyöntipaikkoja.

Vaikka kovasti väitän että itse sulaudun ihmismassaan hyvin, en nouse esille, silti vuoden aikana moni Korkeasaaren henkilökunnasta tuli tutuksi. Olikin hauska huomata tullessamme syöttöaikaan jonnekin pisteeseen, henkilökunta muisti meidät.

Ulkopaikkakuntalaisille suosittelen tietenkin laivamatkaa. Kauppatorilta pääsee laivalla suoraan Korkeasaaren rantaan. Pieni extra on kiva lisä. Me muut vuosikorttien haltijat voimme käydä omilla autoillamme tai julkisilla. Sesonkina on Korkeasaari lisännyt kivasti parkkipaikkoja.

Pienelle lapselle saaren kiertäminen tekee aina tehtävänsä, uni tulee hyvin illalla. Vanhemmille vahtimiseen tuo helpotusta se että aina kävijöiden keski-ikä on hyvin alhainen. Tarkoittaa paljon lapsia. Kun yhtä väsyttää, otetaan toisen kanssa juoksukilpailu ja taas energiaa löytyy jostain piilosta. Jälleen kerran Lämpimästi suosittelen !

Tänä vuonna perheen vuosilipun hinta on 100 euroa. Jos me 3 käymme siellä 80 kertaa, osaa jokainen laskea ettei kertakäynnin hinnaksi jää paljoakaan. Lisäksi tänä vuonna vuosilippu käy myös erikoisiltoihin, joista kuuluisin on Kissojen Yö syyskuussa.

Lisätietoja

http://www.korkeasaari.fi/

Kakkugalleria – pala taivasta

12 Tou

Helsingin Sanomien Nyt-liitteestä olen vuosien varrella löytänyt vaikka mitä kivaa ja viime vuonna ( tai toissavuonna)  sitten löysin Kakkugallerian ja nimenomaan kakkubuffan.

Isompaan makeannälkään mennään tarpeeksi nälkäisenä paikan päälle, maksetaan kassalle 13,90 € ja nautitaan. Lautaselle saa kerralla 3 eri makua ja hakea saa lisää niin monta kertaa kun mieli tekee.

Olenkin hyvän ystäväni kanssa treffanneet paikassa jo aika monta kertaa ja joka kerta olemme lähteneet hymy korvilla pois.

Joka kerta maistelemme mahdollisimman montaa, jos en ihan täysin nosta jotain palaa jalustalle pyydän ystävääni maistamaan palastani. Tällöin hänen ei tarvitse täyttää vatsaansa ei lemppareilla. Ja aina lopuksi teemme top 3 parhaista. Tarkempaan järjestykseen näitä ei voi laittaa, koska kaikki 3 ovat aina todella hyviä.

Paitsi nyt, voittajaksi julistettiin mustikkatartaletti. Kun jälkikäteen googlasin, en ollut mielipiteeni kanssa yksin. Hyvää oli. Parasta.

Asiakkaat koostuvat valtaosin naisista ja töitten jälkeen lähes kaikki valitsevat myös saman buffan. Paikka on tunnelmallinen ja siisti.

Olen paikkaa kehunut lukemattomia kertoja, eikä suotta. Sen lisäksi että kakut ovat kaikki todella hyviä, on palvelu ollut aina, 100 % joka kerta erinomaista. Vaikka väitän että Helsingistä saa tänä päivänä hyvää palvelua, ei äkkiä tule mieleen mitään toista paikkaa, josta olisin aina saanut loistavaa palvelua. No, Herttoniemen Marimekko on toinen.

 

 

http://www.kakkugalleria.com/site/

10 totuutta, minun mielestäni

5 Tou

1. Helsingissä on loistava treffipaikka Fredrikinkadulla nimeltään Kakkugalleria. Vajaa 15 eurolla saa syödä vaikka vitriinin tyhjäksi ja ison kupillisen haudutettua teetä.

http://www.kakkugalleria.com/site/

2. Kodin voi pitää siistinä 15 min päivittäisellä siivouksella. Tee lista asioista mitkä kuuluvat viikkosiivoukseesi, jaa tehtävät 7 osaan ja laita lista näkyvälle paikalle. Viimeistään huono omatunto saa asiat toimimaan.

3. Ali MacGrawn ja Ryan O´Nealin elokuva Love Story saa minut aina itkemään.

4. Netflix on loistava tuote jos on liikaa aikaa. Helposti voi katsoa vaikka 10 jaksoa putkeen ja jenkkipuolelta katsottuna tulee samalla kerrattua englannin oikeaksi kirjoitusta.

5. Sipsejä ei voi syödä vain muutamaa. Normaali annoskoko lasketaan kourallisina.

6. Kelpaisiko ilmainen lounas? Nopea tapa laihtua 0,5 kg? Verenluovutus. Saat vatsasi täyteen ruokaa, tai mahdollisesti kevyemmän olon sekä kaupanpäälisiksi kuukauden annoksen rautatabletteja. Sinun tarvitsee vain mennä paikan päälle, ojentaa käsi ja odottaa hetki. Suosittelen lämpimästi.

7. Kimppu tulppaaneja piristää aina. Lisäksi sangen kestävä leikkokukkakimppu. Vinkki! Maljakkoon vain vähän vettä, kylmää ja vaihda vesi vaikka joka päivä. Kukat säilyvät pitempään kauniina.

8. Hyötyliikunta on ihan ok, mutta jos kädessä on roskapussi, varmuuden vuoksi, suosi hissiä.

9. Vihanneksien heikko suosio kotona? Iso kattila täyteen tomaattimurskaa ja lempivihanneksia. Anna hautua ja sauvasekoittimella sileäksi. Pakasta 0,5 kg satseissa ja saat minuuteissa hyvän pohjan esim. lasagneen. Vaikka vihannekset eivät ole enää tunnistettavissa kyllä ne silti siellä on.

10. Satsaa laatuun ja jätä tekonahkaiset laukut kauppaan. Jos et halua nahkaa, kangaskassejakin on tosi upeita.