Tänä vuonna vietän ostolakkoa. Joka alkoi surkeasti. 02.01 ostin Kunnaksen kirjan, joka oli tarjouksessa. Jota meillä ei vielä ollut. Meiltä puuttuu aika paljonkin Kunnaksen kirjoja ja niitä on aika usein tarjouksessa. En voinut vastustaa.
Seuraavana päivänä sorruin Body Shopissa siihen inkiväärivartalovoihin. Jossa on piparkakku-ukko kannessa. Joka tuoksuu ihanalle. Vaikka purkkeja kaapissa on riittävästi. Ei tietenkään juuri tätä.
Ja heti sen perään Ikeassa metalliseen joulukuuseen. Koska se maksoi vain 0,50 euroa. Eikä siinä kaikki. Loppiaismatkalla ostin Iittalasta mariskooleJA ( huom monikko ) ja tämän lisäksi muumi-kulhon. Joita meillä on n 30 kpl, joita me ei ikinä käytetä, koska ne ovat niin pieniä. Sana ale on minulle se koukutin.
Tavoitteeni on, että sallin yhden ostoksen per kk ja jokaista 20 kotoa poistuneesta saa yhden lisäostoksen.
Kysymys kuuluu onko nyt kesäkuu?
Nyt sitten niskasta kiinni ja toivotaan että kesällä kirpparilla menee 120 tavaraa kaupaksi ja en sorru tällä viikolla ostoksille. Pah. tunnen itseni.
1.Olen yli vuoden halunnut Hayn mustaa tarjotinpöytää. Nykyisessä kodissa sille ei ole paikkaa, mutta silti sen haluan. Vuoden on jo roikkunut listallani, ihan korkealla sijalla, mutta mitään asialle ei ole tapahtunut. Saa nähdä kauanko vielä roikkuu.
2.Korbon korit ovat aivan ihania. Käyn niitä aina Stockalla hipelöimässä. Sain tilattua Ruotsista heidän esitteen, jota säilytän laukussani. Korilla ei ole meillä mitään paikkaa, mutta se on vaan niin kaunis että sen(kin) haluan.
3.Musta Kubus on ollut kerran jo ostoskorissa. Visa-korttini on S-pankin kautta ja mukanani ei ollut verkkotunnuksia, joten se jäi vaan ostoskoriasteelle. Nyt lapseni on sen verran viisaampi ettei työnnä sormiaan joka paikkaan, ensimmäistä kertaa vuosiin meillä on poltettu kynttilöitä. Kubus vaan puuttuu. Tämä ostos voikin toteutua.
4.Karlsonilla on todella kivoja, ajattomia, hieman retro-henkisiä kelloja. Olen tähän isompaan big Flap kelloon rakastunut vuosia sitten Kööpenhaminassa, mutta nykyisessä kodissa, lähinnä keittiössä ei ole hyvää paikkaa seinäkellolle. Lisäksi läppien siirtyminen pitää pientä meteliä, eli sen oikea paikka meillä olisi keittiössä. Luultavasti jatkan haaveilua.
5.-6.Meze n tuotteita olen törmännyt maailmalla. Ilokseni löysin niitä myös Stockmannilla ja syksyllä ne oli myös kanta-asiakastarjouksessa. En kuitenkaan niitä ostanut. Kenkätelineeseen, joka laitetaan suoraan seinään kiinni mahtuu 3 paria kenkiä. Idea olisi että meidän perheenjäsenten jokaisen kengät olisivat aina telineessä. Ja ylimääräiset kenkäkaapissa. Yläpuolelle tulisi Mezen naulakko, jossa olisi vain muutama henkari, takeille, joita juuri sillä hetkellä käytettäisi. Ja vaatekaapissa olisi muut takit. Tätä unta on vaikea nähdä tapahtuvan reaalielämässä. Lisäksi kummatkaan eivät tähän nykyiseen kotiin käy. Mutta haaveilu jatkuu.
7.Robotti-imuri. Meidän kodissa asuva imuri on mieheni. Hän on hyvin laiska imurin ulkoiluttaja. Sain joululahjaksi rahaa, ehkä imuri toteutuukin. Toivon kovasti.
8. Risto-Matti Ratia on suunnitellut kauniin Saaristolaissarjan ja minulla on 1 arkku ennestään. Eteisessä, täynnä kenkiä. Haaveilen toisesta. Oli jouluna Askossa tarjouksessa, mutta en saanut aikaiseksi sen ostamista. Haaveilen uudesta alesta.
9. Niveaa. Moni blogi on kirjoittanut Niveasta ja kuinka hyvää se on. 1,5 euroa maksaa tässä kuussa Stockalla. Mutta minulla on liikaa kosmetiikkaa kaapissa. Ehkä loppuvuodesta, kun varastot ovat pienentyneet.
10. The body shopin joulukalenteri. Tähtään että loppusyksystä on kosmetiikka niin lopussa, että voin sijoittaa itseeni 65 – 70 euroa ja ostan itselleni body shopin joulukalenterin.
5 haaveesta voisi puolet toteutua, tästä on hyvä aloittaa.