Turun matka jatkuu, onnistuneemmalla osuudella. Olen eläessäni käynyt lukuisia kertoja käynyt eri laivoilla, mutta Viking Linen uusi laiva m/s Grace on jäänyt väliin. Tähän aikaan vuodesta laivalla on hyvin tilaa ja suht edukas tarjous, 58 euroa, tuli vastaan, oli matka äkkiä varattu. Nettisivuilla koko varaus kävi hyvin helposti ja näppärästi.
Turun Viking Linellä lähtöselvitys on matkalla laivalle, eli erikseen kukaan ei hae lippuja vaan lähtöselvityksen jälkeen siirrytään seuraavaan aulaan. Meidän jono ei liikkunut juurikaan ja selvennys tuli meidän vuorollamme. Lähtöselvittäjä halusi myydä parempia hyttejä ja meidän kohdalla saimme muutamalla eurolla sekä ikkunan että parisängyn = täydet pisteet lähtöselvittäjälle. Lisäksi hytti sijaitsi samalla kannella minne tulimme laivaan tultaessa.
Itse en ikkunaa juurikaan arvosta, varsinkaan talvella, mutta ikkuna oli juuri sattumoisin siinä kohdassa, jotta näimme laivan lähdön ja tietenkin rantautumisen paluussa. Ja muut matkaseurasta arvostivat tämän todella korkealle.
Vaikka laiva on ollut vuoden jatkuvassa liikenteessä, en minä huomannut minkäänlaista kulumaa. Siivousaikaa matkustajien vaihtuessa on vain tunti, joten ylläpitosiivousta tehdään pakosti jatkuvasti. Kävellessäni infon ohi, vinkkasi työntekijä minulle. Olin kuulemma sen näköinen että etsin jotain. Kerroin olevani kyseisellä laivalla ensimmäistä kertaa ja olin kovasti ihmeissään kuinka hienoa laivalla on. Infon työntekijä antoi minulle infopaketin laivasta, kertoi heidän olevan töissä 24/7 ja olen tervetullut kyselemään lisätietoja milloin tahansa. Ylpeys työpaikasta sekä ammatistaan paistoi.
Tax freestä löytyi lisää erinomaista palvelua ja kivoja ostoksia tulikin tehtyä. Mm Kalevala Korut ovat n 20 % halvempia kuin maissa sekä lisäalennus -20% helpotti ostopäätöstä.
Illan artistina esiintyi Jonne Aaron, johon törmäsin myös tax feessä. Voin jälkipolvelle kertoa olleen vain metrin päässä Jonnesta.
Hyvin nukutun yön jälkeen maistui aamiainen kaikille ja koska valmiin pöydän edessä tulee helposti syötyä liikaa, ei juuri muuta matkan aikana tullut syötyäkään. Hinta etukäteen ostettuna perheeltä 20 euroa, ei voi kalliiksi haukkua.
Mukavan lisän teki se että päiväunien aikaan, telkkarin ollessa äänettömällä näimme Emmi Rukajärven hopealle yltäneen kilpailusuoritteen. Hyvä Emmi!
Mielipiteesi