Blogeissa kiertää haaste, jonka minäkin päätin napata ja kertoa lisää itsestäni
1. Kolme suosikkiblogiasi?
Private Blend in Mikko. Mikossa on jotain niin ihanaa ja hän rakastaa shoppailua. Vaikka elämämme on täysin erilaista, tarjoaa blogi juuri sitä viihdettä mitä minä kaipaan. Lisäksi vastaa aina kommentteihin takaisin, iso plussa.
Kirpparikeijun kotona. Kirpparikeiju jatkuvasti luo käsillään kaunista jälkeä, projekteja projektien jälkeen ja jälki on kaunista. 1 iso syy, miksi pidän hänen blogistaan niin paljon mitä pidän, on suomen kielen käyttö, joka on erittäin ihanaa luettavaa.
Norppa, Kuinka purjehtijaksi tullaan. Matkustaa ammatikseen, ottaa kauniita kuvia paikoista, ostoksista. Rehellinen bloggari, joka allekirjoittaa kaiken mitä kirjoittaa.
Myös pidän todella paljon Viilankantoluvasta sekä Stockholm by me – Veerasta.
2. Viimeisin kirja, jonka luit?
Lukunautinto on minulla vielä ala-arvostettua. Koulua käyn vielä kerran viikossa ja taloushallinnon kirjat muistuttavat olemassaolollaan yöpöydällä. Ehkä toukokuussa on aikaa toisenlaisiin painoksiin
3. Mitä aiot tehdä isona?
Ottaa irti jokaisesta päivästä. Tuntuu että annan liian paljon elämän vaan mennä eteenpäin, enkä osaa nauttia tarpeeksi pienistäkin hetkistä. Panostaa elämän laatuun.
4. Minkä neuvon antaisit itsellesi, jos palaisit ajassa taakse päin ja tapaisit itsesi 17-vuotiaana?
Hyvin tulee käymään. Elä nuoruutta ja yksinelämistä, muuttamista vieraille paikkakunnille. Nauti täysiä. On mitä muistella kun pääset tähän hetkeen, jolloin kaikki tarpeellinen löytyy kotoa etkä kaipaa muualle.
5. Kuka henkilö inspiroi sinua ja miksi?
Näitä ihmisiä on monia. Ala, jossa työskentelen, on kokenut vaikeita aikoja ja silti esimiehet osaavat motivoida työkavereita. Irtisanomisilta ei vältytä ja tämä koittelee kaikkia.
6. Unelmiesi matkakohde
Kyllä on pakko sanoa New York. Käyntejä paljon takana, toivottavasti enemmän edessä. Kaupunki, joka ei ikinä nuku ja aina oppii uusia asioita. Mutta kova haastaja on Floria, siellä varsinkin Orlando ja Miami
7. Mitä muuttaisit kotimaan politiikassa tällä hetkellä?
Yksittäisellä ihmisellä olisi valtaa muuttaa asioita. Raskas rakenne, muutama puolue ja puolueen kanta pitää olla yhtenäinen. Kun muutoksia tehdään, menee muutoksen pyörittämiseen paljon aikaa. Osa asioista olisi pitänyt muuttaa jo eikä joutua kolmanteen käsittelyyn.
8. Paras vinkki, millä näyttää hyvältä?
Vaatteet, jotka ovat oikean kokoiset ja silitysraudan kautta käyneet puhtaat vaatteet. Leuassani on reikä, joten sotken oikeastaan lähes aina ruokailun yhteydessä. Pelkästään minun kohdalla puhdas, silitetty vaate on jo iso plussa.
Siistit hiukset ja hymy naamaan.
9. Miten flirttailet?
Vuosien avioliiton jälkeen flirttaaminen ei enää luonnistu, mutta välillä itsekin yllätyn miten se taito vaan löytyy. Likkaporukalla iltaa istumassa tulee helposti flirttailtua puolihuolimattomasti ja sitä nolostuu vasta sen jälkeen kun tajuaa mitä on tekemässä.
10. Kolme paikkaa Helsingissä, jotka haluaisit näyttää vieraillesi, jotka eivät tunne kaupunkia?
Ehdottomasti Suomenlinna. Itse matka on kiva pieni retki ja sen jälkeen kohde joka ei ole rakennettu materiaalin perään. Vietämme kesäisin paljon aikaa Suomenlinnassa käyttämättä rahaa laivalippuja lukuun ottamatta.
Linnanmäki. Vaikka vastaavia paikkoja on maailma täynnä, Linnanmäki on minulle se ykkönen. Sopivan kokoinen, kiva henkilökunta ja jos ei ruuhka-aikana mene, maltilliset jonot.
Leikkipuistot. Lähipuisto kelpaa. Kesäisin paljon ohjelmaa, ilmainen puistoruokailu. Upea apu perheille.
11. Tärkein esineesi?
Niin noloa, iphone. Mukana, aina.