Itseensä panostaminen

12 touko

Olen kerran viikossa pitänyt opintovapaa –päivän. Muutama kurssi vielä lisää ennen opinnäytetyötä, vai miten se menikään…

Tunnit alkavat vasta klo 12, joten kyseisinä päivinä teen jotain. Lähinnä se on ollut asioiden hoitamista. Mutta pikkuhiljaa muutkin asiat ovat tulleet mukaan. Kävin muutama viikko sitten kampaajalla, olen käynyt ostoksilla, lounaalla keskustassa, ihan itsekseni.

Kampaaja on se mistä ensimmäisenä karsin jäädessäni vuosia sitten äitiyslomalle. Lapseni ei todellakaan nukkunut säännöllisesti tai istunut kiltisti vaunuissa. Kaupan kautta kotiin ja väriä päähän –oli mottoni vuosikausia.

Sain lahjasi City-shoppari kortin ja vähän aikaa sitten mietin pitäisiköhän tätäkin käyttää. Silmien eteen tuli Hairstore ja leikkuu -50 %. Puhelin kouraan ja sain ajan seuraavaksi päiväksi.

Ko. kampaamo sai noottia vuosia sitten miten kohtelee henkilökuntaa ja siksi tuntosarvet ylhäällä meninkin kampaajan tuoliin istumaan. Mitä minua odotti? Erittäin ammattitaitoinen kampaaja, ehdotti malleja, sain ihanan hieronnan hiusten pesuun yhteydessä ja lopputulos oli täydellinen. Kampaajan kanssa rupateltiin siinä aikamme kuluksi ja kehui paljon työnantajaansa, erityisesti koulutusmahdollisuuksia ja joustamisia.

Töissä seuraavana päivänä jälki huomattiin. Kun kerroin paikan, tuli heti historia eteen puheen muodossa.

Kampaaja on syy tähän kirjoitukseen. Hän on ammattitaitoinen ja loistava omassa työssään, täydellinen asiakaspalvelussaan. Ja ollut Hairstoren palveluksessa yli 5 vuotta. Ei hänen tasoisensa olisi siellä, jos ongelmia olisi vielä.

Naiset, panostakaa itseensä, vaikka käymällä kampaajalla.

Mainokset

Mielipiteesi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: