Olen ollut vuosia innokas messuilla kävijä. Väitän että Lapsi-messut oli se ratkaiseva tekijä, kun lapsini oli juuri muutama kk aikaisemmin syntynyt.
Tänä vuonna olen käynyt lähes kaikilla messukeskuksen messuilla, joita edes vähän on mainotettu hesarissa. Joten innolla odotankin Habitarea.
Miksi messuille –minulta kysytään jatkuvasti.
Paras tarjonta. Ehdottomasti. Vaikka nettishoppailu kasvaa kasvamistaan, ei tunnetta, miltä pehmeä matto tuntuu kättä vasten voita mikään. Voit 50 korista valita juuri sen oman yksilön eikä tuntematon pakkaaja ota sitä mikä on hänen kätensä ulottuvilla.
Tuntemattomia kauppoja tulee tietoisuuteen. Nettimaailmasta on tänä päivänä mahdotonta löytää parasta tai mukavinta, mutta kun näet omin silmin, omat mielipiteet alkavat jo muodostua.
Edullisuus, messuilla on aina messutarjouksia ja aina tulee sorruttua johonkin, ainakin niihin lehtitilauksiin.
Monipuolisuus, kohta keskitytään sisustukseen, seuraavaksi itseensä I love me messuilla, kirjamessuilla henkiseen ravitsemiseen ja moneen, moneen muuhun.
Kesä näyttää olevan ohi, vettä vaan sataa, mutta kun menee messukeskuksen sivuille, odotan jo syksyn messuja.