Joik-kynttilät, I´m in love !

7 Mar

N vuosi sitten löysin Tallinnasta Joik-kynttilöitä joka kaupasta. Jopa apteekeissa näitä oli myynnissä. Tuoksuvalikoimaa oli liikaa ja oli täysin mahdotonta päättää omaa lempituoksua. Järjen ääni olkapäällä kertoi meillä on paljon kynttilöitä kotona, jotka voisi ensin polttaa. Kynttilät jäivät vaivaamaan.

Kesällä kävimme monta kertaa Tallinnassa, mutta eihän niitä silloin löytänyt – kun ei ollut tietenkään sesonki.

Nyt sitten Tallinnan matkalla päätin sijoittaa. Kävimme Kaubamajassa ja valikoima oli runsas. Päätin ostaa 3 kynttilää, a 7,50 euroa kpl, Siljan kantiskortilla saa alea. Kävimme joka tapauksessa Stockmannilla ja siellä Joik oli alakerrassa, kosmetiikkaosastolla. Joik-sarjaan kun kuuluu paljon muutakin kuin kynttilöitä.

Stockmannin valikoima oli vielä runsaampi, joten sieltäkin piti 3 kpl ostaa. Mitään ei pitänyt ostaa ja ostin 50 eurolla kynttilöitä.

Mutta mitä tuoksuja. Otin heti käyttöön Creme Bruleen ja tuoksuu kyllä ihan juuri mitä nimikin kertoo.

Lisäksi laitoin yöpöydälleni tummansinisen kynttilän, nimeltä Ö – night. Ja myös, aivan yöltä se tuoksuu. Yöpöydän viereinen ei ole päässyt vielä perinteiseen käyttöön asti miten kynttilää käytetään, mutta pelkkä tuoksu riittää tällä hetkellä tuomaan mukavan tuoksu makuuhuoneeseen.

Ehdottomasti kannattaa kokeilla.

http://www.joik.eu

Advertisement

Mielipiteesi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: