Messuvuosi alkaa – ensimmäisenä Matkamessut

21 Tam

Matkamessut ovat aina olleet lempparimessut. Tykkään ihan kaikesta mitä messut voivat tarjota. Esiintyjiä, tarjouksia, arpajaisia, paljon ihmisiä. Tänä vuonna jälleen kerran ihmettelin miten joku yksittäinen hotelli viitsii kaikkien maailmojen messujen valikoimasta päätyä juuri Helsinkiin, pimeänä ajanjaksona, jolloin on yleensä vielä kovat pakkaset. Hienoa !

Olen pyrkinyt käymään messuilla viikolla, mutta pakko sanoa että lomalta paluu ja muut arkeen pääsevät rutiinit saivat minun lähes unohtamaan messut. Olen monta kertaa mennyt messuille kesken työpäivänä, torstaina, mutta en edes tajunnut vaihtaa kollegan kanssa työvuoroa, torstai oli menetetty. Perjantaina sama juttu, eli menimme muutaman muun kanssa lauantaina.

Olemme viime vuosina käyneet paljon Baltian maissa ja heidän osastoille oli lähes mahdotonta päästä, ihmismassa oli niin melkoinen. Mieheni poikkesi sunnuntai-iltapäivänä ja messutarjoukset olivat suurimmalta osalta jo täyttyneet meille sopivista päivistä. Pah !

Lehtitilauksiltakin vältyttiin sillä viimeinen Bridget Jones Mad About the Boy juuri nokan edestä vietiin ja eihän siinä tilanteessa voi toista kirjaa ottaa. Joo, välillä itsekin ihmettelen itseäni. Laukkutarjouskin oli houkutteleva, mutta enää en osta sikaa säkissä. Koska lentolaukkua ei ollut näytillä, en halunnut maksaa 90 euroa mahdollisesti kivasta laukusta. Ai, siinä olis tullut lehtikin kaupan päälle.

Elonkerjuun Juha Lagström tuli bongattua ja tietenkin uusia suunnitelmia tehtyä. Olen Ahvenanmaalla käynyt vain kerran, vietimme yhden uudenvuoden kaupungissa. Huippusesonkiaika siis ! Nyt otimme esitteitä ja vakaasti aiomme sinne kesällä poiketa. Ålandsresorin loistohenkilökunta antoi vinkin, menomatkalla Turusta Tukholmaan ja paluussa Helsinkiin, paljon parempi kuin olla klo jotain keskellä yötä perillä.

Amerikassa olen pyörinyt paljon ympäri ämpäri, idässä, lännessä, pohjoisessa ja tietty etelässäkin. Nuorempana Nykki oli lemppari, tänä päivänä Orlando on sen ohittanut, suurin syy on tietenkin Disney, mutta koko Orlando vaan toimii hyvin meidän perheelle. Juttelin muutaman hetken Minneapolisin matkailuneuvonnan ihmisten kanssa ja olen nyt täysin vakuuttunut sinne pitää ehdottomasti päästä. Jos ei ensi kesänä niin ehdottomasti seuraavana.

Olen aina tykännyt olla paljon lentokentillä. Tykkään katsoa nousuja, laskuja, ihmisten kohtaamisia, tuoksutella hajuvesiä. Lentokentissä on sitä jotain. Singaporen lentokenttä kuuluu ehdottomiin lemppareihin. Siellä on sopivasti erilaisia kauppoja, hyviä tarjouksia, ilmainen netti ja myös ilmaisia konepisteitä, skytrain, mielettömän upeat kiipeilypaikat lapsille, uimapaikka, puutarha jne. Myös Singaporen lentokentällä oli oma piste ja kun menin ohi, he kysyivät olenko koskaan käynyt. No, viime viikolla viimeksi. Olivat todella iloisia että moni ihminen oli tullut kertomaan kuinka he ovat tykänneet kentästä ja kuinka kaikki toimi.

Mainokset

Mielipiteesi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: