Kirjamessut ohi

26 Lok

Syksy tuo surkeita ilmoja, ikäviä sateita, kovia tuulia. Piristystä aina kaivataan ja sitähän kirjamessut tuovat tullessaan.

Jälleen kerran lintsasin vähän töistä ja lähdin kesken päivää messuille.

Odotukset pienet, silloin ei ikinä pety. Lauri Tähkä fanina halusin ensiksi mennä kuuntelemaan Laurin haastattelua. Sitä onneksi oli tarpeeksi monessa eri kulmassa, myöhempään tulleetkin fanit pääsivät kuuntelemaan. Hellat kaakkoon kirjasta ensimmäinen painos on jo myyty loppuun ja Lauri on kokkikoulutuksen saanut, kaikki reseptit itse tehnyt, myös kuvannut annokset. Flirtin Lauri hallitsee ja kuuntelit vaan napittivat komeaa pohjanpoikaa. Paljoa ei yleisökysymyksiä tullut, kun naiset keskittyivät vaan nyökyttelemään. Olen samaa mieltä, kyllä !

Toinen haastattelu oli Anna Perho. Annahan on mennyt aikoinaan naimisiin kaikkien anoppien unelman, radioääni Sami Tenkasen kanssa. Tykkäsin ihan mielettömästi superarkea kirjasta ja nyt on tullut osa 2.

Ehkä kirjan jälkeen julkean ottamaan harrastuksen itselleni, tulisin kerran viikossa vähän myöhemmin kotiin, kenties.

Työmatkalukemiseksi ostin yhden pokkarin, Bridget Jonesin mad about the boy. En ymmärrä miksi en ole lukenut vielä tätä kirjaa. Ai niin, se opinnäytetyö. Kirja ei ole vielä luettu, mutta loistavassa alussa. Junassahan tätä on kiva lukea ja nauraa samalla. Maanantaiaamun harmauteen muutama naurun ääni ei tee huonompaa jälkeä.

Mm lehtitilauspisteet menivät minulla täysin ohi, mutta ruoka ja viini ei. Rahaa meni ja paljon. Ostin mm virolaista savujuustoa, joka on todella, todella hyvää. Samoin suklaatryffeleitä ja smoothieita. Ja makkaraa.

Kun nälän määrä läheni jo kirosanaa, tuli loistava sushitarjous vastaan. Ostimme ystäväni kanssa 2 annosta yhden hinnalla tarjouksen, ikävä kyllä hintaan kuului vain yhdet ruokailuvälineet. Plääh ! Hengissä selvittiin.

Lähdin messuilta reilu 3 tuntia myöhemmin, vatsa täynnä, lompakossa iso kolo mutta kaikkia herkkuja tuli ostettua ja laitettua esille juuri sopivasti kun vain elämää alkoi telkkarista pauhaamaan.

Mukavaa, jälleen kerran !

Mainokset

Mielipiteesi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: