Hopottajien kampanja Myllyn Paras Pannukakkujauho

15 Hel

Osallistun hyvin mielellään Hopottajien kampanjoihin, tähän mennessä yllätykset ovat olleet hyvin mukavia.

Tällä kertaa mukana on Myllyn Paras Pannukakkujauho, joka osoittautui oikein hyväksi vaihtoehdoksi nopeaan tarjottavaan.

Olen opiskellut nuorempana 2 ruoka-alan tutkintoa. Ja siitä huolimatta käytän mielelläni puolivalmisteita.

Vaikka väitän otan vinkkejä netistä, paperiversioista, en ole ikinä tehnyt suolaista pannukakkua. Ja en olisi tähänkään päivään mennessä tehnyt ellei pussin kyljessä olisi ollut maininta siitä.

Kaapissa ei ollut maitoa, mutta vettä nesteeksi ja pussin sisältö turpoamaan. Jääkaapista löytyi tomaattia, kinkkuja ja juustoraastetta. Taikina pellille, kinkkupalaset ja tomaatit upposivat hyvin ja päälle uuniraastetta, lopulta uuniin.

225 astetta ja 25 min ei riittänyt alkuunsakaan, tiputin lämpötilaa ja lisäsin minuutteja lisää, mutta valmista tuli ja hyvää on.

Pellillinen oli niin iso annos että jäi myös töihin mukaan evääksi. Kollegat ihmettelivät minun ruokaani, ulkonäkö ei ollut maailman kaunein, mutta mikron jälkeen kun tuoksu valtasi keittiön, kateellisia oli pöydällinen. Ja kyllä, maistui ihan yhtä hyvältä kuin tuoksui.

Ensi viikonloppuna on vuorossa sitten jälkiruokaversio, johon kuuluu hilloja ja kermavaahtoa. Siitähän ei voi tulla kuin hyvää.

Suosittelen !

http://www.hopottajat.fi/pannukakkujauho/

Mainokset

Mielipiteesi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: