Meidän perheessä vietettiin muutaman muun perheen kanssa hiihtolomaa. Matkustaminen tänä päivänä ei ole halpaa lystiä, joten usein kohde päätetään sen mukaan minne pääsee halvalla. Erityisesti viikolla 8.
Mieheni on halunnut mennä vuosia kunnon rehellisellä halpalentoyhtiöllä ja kun Maltan lennot maksoivat 25 e suunta, oli päätöskin helppo tehdä.
Tärkeintä lomalla on se että jokainen saa jotain mitä haluaa. Minä itse kaipasin vaan yhdessä oloa perheen kesken ja sitä sain, mies halusi matkustaa Ryanairilla ja sen myös hän sai. Lapsi halusi mennä laivalla ja sekin onnistui.
Matkalle lähdettiin suoraan töistä 19.02 perjantaina, klo 17 lähti Tallink Silja. En ymmärrä miten tämä on mahdollista, mutta ylitys maksoi 72 e. Kyseessä oli joululahja-alennus, mutta mukana oli myös henkilöauto. Meidän perhe kiitti halpaa hintaa. Ehdoton plussa oli kanssamatkustajat. Olen itse kritisoinut lasten leikkipaikkoja, joissa henkilökunta loistaa poissaolollaan, samoin lasten vanhemmat. Henkilökunta oli vain taka-alalla, mutta lapset leikkivät kiltisti ja vanhempia oli paljon leikkihuoneessa, todella paljon.
Aamulla ajoimme satamasta Skavskaan, ajomatka kesti reilu tunnin ja tiet olivat lauantaipäivänä tyhjät. Mies heitti minut ja lapsen kentälle ja lähti itse viemään hotellin pihalle autoa.
Olin ottanut etukäteen Nyköpingin matkailuneuvontaan yhteyttä, joka ei nyt ainakaan oikeilla tiedoilla loistanut. Myös Skasvan nettisivuilla olevat sähköpostit eivät olleet toiminnassa. Helsinki Vantaan läheisyydessä on paljon hotelleja, joihin sisältyy auton pysäköinti, jos yövytään myös hotellissa. Skavskan alueella niitä ei ole. Mm Good Morning hotellissa hinta on kohtuulinen, 200 sek viikko, mutta hotelli sijaitsee vajaa 2 km päässä bussiasemalta ja Scandicissa majoitus maksaa 80 sek yö, samalla hinnalla auto on pysäköitynä kentälläkin.
Yllätyksenä tuli yksityisten pitämät ”peltopysäköinnit” . Lappuja pystytettynä, joissa mainostettiin 200 sek per pysäköinti.
Mies tuli bussilla 515
http://www.print4web.fskab.se/SOR/Landsortstrafik/151213_161210/Landsortstrafik_Nykopingkommun_515_151213_161210.pdf
ja oli kentällä niin aikaisin ettei lähtöselvitys ollut vielä auennut.
Vinkkinä muille, lasten palvelumaksut ovat 50 %, joten mies keksi varaa lapselle maksullisen laukun, tosin varsinkin menossa sitä emme olisi tarvinneet. Mutta koska iso osa matkustajista ei maksa laukuistaan, antoi Ryanair ilmaiseksi mahdollisuuden laittaa lentolaukun myös ruumaan, joten meidän perhe matkusti lähes kahta kättä heiluttaen.
Maltan kenttä on pieni ja selkeä, löysimme autovarauksen nopeasti ja myös automme. Sesongin ulkopuolella hinnat ovat todella edullisia, viikko + tankki bensaa maksoi 80 euroa. Vertailu todella helppoa.
Hotelleja löytyy joka lähtöön ja parhaimmat tarjoukset tehdään viime hetkellä. Asuimme monen eri tason hotellissa, maksoimme keskimäärin hotellista n 50 euroa ja yhtä lukuun ottamatta hintaan sisältyi vielä aaminen. Jokaisessa aamiainen oli hyvä, kahdessa erinomainen.
Paluussa lennon piti tulla 22.55, mutta tulikin vähän aikaisemmin. Bussi lähti 23.10, johon mieheni kerkesi loistavasti. Hän meni bussilla keskustaan, käveli hotellille ja haki meidän autolla pois.
Missään ei näkynyt yhtään taksia, ei uberia, tavallista, ei mitään.
Matkailuneuvonnasta sain väärää tietoa, aikataulun mukaan lauantaina viimeinen bussi lähtee 23.10 ja sunnuntaina ensimmäinen lähtisi 04.25, mutta se lähteekin 00.10, joten voi aavistella aikataulua kun lukee.
Vietimme yön, ehkä matkan kalleimman Good morning hotellissa ja ainoa pettymys oli ettei aamusaunaan päästykään. Kun ei sitä kukaan käytä. Miksi sitä sitten mainostetaan ?
Päivällä lähdimme ajamaan Tukholmaa kohti, pysähtyen monessa paikassa, mm Quality outletissa, jossa oli todella hyvät alennukset voimassa.
Satamaan lähtiessämme ajoi mieheni harhaan, navigaattori sekoili ja lisäksi monta tietä oli poikki. Tien päädyssä ei ollut mitään tietoa ja kun pääsit loppuun, oli betorniporsaita vastassa. Meillä paluu kesti lähes tunnin pitempään mitä olimme laskeneet. Onneksi olimme ajoissa liikkeellä.
Laskettiin matka tuli maksamaan kaiken kaikkiaan n 700 euroa. Päälle tulee polttoainekulut mitä oma auto vei sekä ostokset, joita teimme vähän. Mm lapsen jalka oli kovasti kasvanut ja uudet kengät piti ostaa. Ne oltaisiin ostettu joka tapauksessa, kuten päivittäiset syömiset.
Tykkäsimme Maltasta todella paljon ja innostuin katsomaan Finnairin hintoja. Ikävä kyllä 500 euron hinnat saimme meidät katsomaan uusia kohteita.