Tänä keväänä vanhin kummitytöistäni pääsee ylioppilaaksi ja olemmekin vaihtaneet muutaman kirjeenvaihdon aiheesta.
Kummityttöni halusi rippilahjaksi tietokoneen. Sai paljon lahjaksi rahaa ja sai ostettua haluamansa. Rippijuhlista on jo hetki aikaa, arvatakin saattaa, kone on jo rikki.
Nyt hän haluaisi lahjaksi videokameran ja olemmekin aiheesta jutelleet. Miksi ostaa lahjaksi jotain kuluvaa ? Itse haluaisin mielummin antaa lahjaksi jotain, mikä olisi pysyvää.
Itse muistan aikoinaan rippirahoilla hankkineeni jonkinlaisen soittimen, jossa viimeisinä vuosina toimi enää radio. Myin sen muutamalla markalla kirpparilla ja olin todella tyytyväinen.
Olen myös saanut lahjaksi erittäin kevyitä chippendale-hopealusikoita, jotka eivät ole olleet kertaakaan käytössä. En voisi kuvitella myöskään antavani niitä ikinä eteenpäin, joten vuosikausia ne ovat olleet kaapissa tilaa viemässä.
Ehdoton inhokki minulla on turhat lahjakortit. Kollega sai vauvan ja hänelle tehtiin keräys. Rahoilla ostettiin lahjakortti ylikalliiseen vauvantarvikeliikkeeseen, josta ei ko. summalla saanut mitään. Lapsuusajan ystäväni meni naimisiin ja saivat lahjaksi mm. Pentikin lahjakortin. Morsian myi lahjakortin huutiksessa alennushintaan. Tässä on sama asia. Lahjakortti kirjakauppaan, jos sankari ostaa kirjoja. Jos hän sen sijaan käyttää kirjaston palveluja, voi lahjakortti olla turha.
Onneksi inhokkilahjoista on kerrottu jo niin kauan, ettei varmaan tänä päivänä yksikään ylioppilas saa mariskooleja lahjaksi, ellei niitä välttämättä halua. Tai niitä iän ikuisia aforsmikirjoja.
Kannattaa suoraan jutella tulevan ylioppilaan kanssa mistä tykkää. Tuttavani on töissä tavaratalossa ja kertoi he paketoivat päivittäin lahjoiksi kahvikoneita, laadukkaita pussilakanoita ja pyyhkeitä. Myös kummityttöni muuttaa syksyllä pois kotoa ja nämä ovat hänelle tarpeen.
Me teimme komprmissiin. Hän saa meiltä Kalevala Korun, josta itse tykkään ja joka on myös kummityttöni mieleen. Ja kahisevaa. Sitä kameraa varten.