Arkisto | elokuu, 2015

Saksa – maa täynnä vaihtoehtoja

31 Elo

Heideparkin ja Legolandin jälkeen menimme Frankfurtiin, vain viettääksemme siellä yön. Messualueelta voi löytyä hyvinkin edullisia hotelliöitä kesäkautena, kun hotellit ovat tyhjimmillään.  Valitsimme hotelliksi Radisson Blue Frankfurt ja rakennus on oikein mukava, lasia isot sivut täynnä.

Parkkipaikkoja löytyi lähes matkan ajan aika hyvin, Frankfurtissa jopa hotellia vastapäätä. Huoneen hintaan kuului käynti kylpylässä. Ulkopuolella oli mainos kylpylä on World Luxury Spa 2015 ehdolla. Kovasti ihmettelen.

Paikassa oli heti erikseen pukuhuoneet, muutama hassu koppi ja 1 suihku. Tämän jälkeen mentiin käytävää pitkin, joka päätyi pieneen altaaseen. Saunoja oli muutamia, mutta alue oli no clothes. Saksassahan on paljon yhteisiä pukukoppeja, nakupäiviä mutta puhutaan kuitenkin yhdestä kansainvälisimmistä kaupungista Euroopassa. Jonka valtaosa asiakkaista ovat siellä messuilla. Onko pakko tuoda tätä nakukulttuuria juuri tähän hotelliin ? Tilat olivat siistit, mutta mitään luksusta en nähnyt, ihan peruskauraa vain. Kiva lisä oli iso ikkuna, josta näkyi kaupungin siluettia, mutta ei tämäkään ole mitään ainutlaatuista.

Aamiainenhan on aina tämän tason hotelleissa loistava ja sama taso jatkui. Lähtiessämme matkaan oli remonttimies tukkinut tiemme pakettiautolla. Vieressä oli rakennustyömaa ja kysyin tietävätkö he kenen auto on. Hetken päästä oli päällikkö vieressä, soitti ikkunalla olevaan numeroon. Ilmoitti hän on Frankfurtin poliisista, heillä on tärkeitä vieraita Suomesta ja nyt heidän tie on estetty. Kuski tuli välittömästi.  Sanoimme tuhannet kiitokset ja matka jatkui kohti Gunzburgia.

Ilmat olivat kesällä surkeat, mutta niin olivat Saksassakin, tähän asti. Vettä tuli päivittäin ja aurinko ei paljoakaan näyttäytynyt. Lisäksi tähän mennessä tietyöt olivat kovasti haitanneet autolla ajoa. Ennen pystyi helposti ajamaan niin kovaa kun auto kulki, nyt mentiin paljon n 80 km tuntivauhtia. Tämä myös tarkoitti sitä että Legoland jäi kyseiseltä illalta väliin, kun aika vietettiin ruuhkissa.

Seuraava päivä vietettiin Legolandissa aamusta iltaan. Olemme käyneet paikassa monta kertaa ja joka kerta uudistuksia on tullut. Päivä oli kaunis, puistojen vieressä on kiitettävästi istumapaikkoja kiipeilevien lasten kanssa. Päivän jälkeen oli edessä ajomatka Muncheniin.

Munchenissä päätimme olla 2 yötä samassa hotellissa. Mies ja lapsi lähtivät vesipuisto Galaxyyn ja minä kaupungille. Yövyimme Park Inn Radisson Munchenissä. Hotelli kiva, hotellin vieressä oli lähin metropysäkki ja isossa kaupungissa tietenkin tekemistä riittää.  Lisäksi sain todella hyvää palvelua respassa. Virkailija etsi minulle eri kauppojen osoitteita,  printtasi ohjeita.

Itse aina yllätyn välillä jos saan Saksassa huonoa palvelua. Paikallisessa Anttilassa, Karlstadissa ei luottokorttini käynyt. Myyjä sanoi olen mokannut jotain. Kysyin voidaanko kokeilla uudestaan ja tällä kertaa läpi meni. Myyjä ilmoitti annoin tunnusluvun ensimmäisellä kerralla väärin, ei antanut ostoksiin muovipussia ja käänsi pään. Vaikka Suomikaan ei ole palvelun mekka, ei tälläistä kyllä täällä osakseen saa.

Saksassa matkustaessa on hyvä muistaa että kaupat menevät kiinni aikaisin. Isotkin kaupat klo 20. Ennen h-hetkeä voi jonot olla hyvinkin pitkät. Ja sunnuntaisin ovat kaupat suurimmalta osalta kiinni.

Käteinen on paras maksutapa. Luottokortit käyvät vuosi vuodelta paremmin, mutta nihkeästi edelleen. Heillä on käytössä oma depit-kortti, vst meidän pankkikortti, joka käy huomattavasti paremmin.

Englantia puhutaan myös koko ajan enemmän, mutta oli kiva huomata että 6 op pituisen saksan kielen opintojen jälkeen yllättävän hyvin pärjää maassa.

Mainokset

Viikonloppu Tallinnassa

24 Elo

Kävin viikonloppuna lapin ystävieni kanssa Tallinnassa. Toinen heistä on käynyt kaupungissa vuosia, vuosia sitten, toinen ei koskaan.

Matka tehtiin perinteiseen tapaan Viking Linellä, niin että jäimme laivaan yöksi. Itse en ollut ihan täydessä iskussa, joten valitsin nukkumisen ilta 11 jälkeen, mutta kaukaiset vieraat viihtyivät yökerhossa klo 03.30 asti. Pisteet heille.

Olimme varanneet hotellin satama-alueelta, PK Ilmarisessa on usein hyviä tarjouksia ja olen ihmetellyt miten 4 tähden hotelli ja halpa hinta toimivat. Hyvin toimivat. Veimme heti satamaan tultuamme laukut hotelliin, lähdimme aamiaiselle ja Stockmannin oven takana olimme kaupan auettua. Lähdimme siitä pikkuhiljaa valumaan kohti hotellia, käyden mm kaikki vaateliikkeet läpi, mitkä vaan vastaan tuli.

Hotelliin kun tulimme, saimme ugradettua huoneen 35 e lisämaksusta ja huone oli todella mukava. Aamutakit, töppöset, kylpyamme, pienet minipullot kylpyhuoneessa sekä minibaarin sisältö kuuluivat hintaan.

Illalla lähdimme etsimään ruokapaikkaa, luimme läpi hotellin menyyn. Kävimme kaupungilla kääntymässä vaan huomataksemme ettei hotellia ole voittanutta. 3 ruuan dinneri maksoi 21 euroa per nuppi.

Aamulla aamiaisen jälkeen laivaan. Ystäväni menivät Jarin konserttiin, valitsimme paluulaivan aikataulun perusteella. Eckerö tarjosi parhaan aikataulun ja heidän loungehan on alkuvuodesta uusittu. Isäntä oli meitä vastassa, pientä syötävää oli mukavasti ja suklaamoussea jälkiruuaksi. Netti toimi läpi koko matkan, juotavat sisältyivät hintaan ja paikka oli valoisa ja viihtyisä. Ainoa miinus on ettei loungelaiset pääse ensimmäisenä ulos. Loungen lisämaksu oli n 20 euron luokkaa ja ehdottomasti hintansa värtti.

Aikataulun mukaisesti tulimme satamaan ja ystäväni menivät konserttiin, nauttivat keikasta ihan joka euron edestä.

Hotellin varjopuoli on sijainti, kun se ei ole ”ydinkeskustassa”. Tallinnan varjopuoli taas on se että kaupunki on hyvin pieni. Muutamassa minuutissa käveli hotellista vanhaan kaupunkiin ja Virukeskukseenkin vartissa.

Ensimmäinen pysähdys – Malmö

18 Elo

Olemme aina ennen matkustaneet joko Viron kautta tai suoraan Saksaan laivalla, emme ole kertaakaan olleet autolla Tukholman ulkopuolella. Autotiet olivat tietenkin hyvät ja liikenne sujuvaa.

Ruotsi on Ikean kotimaa ja liikkeitä näkyikin hyvin runsaasti matkan varrella.

Teimme pysähdyksen puolessa välissä ja matka jatkui. Matkahan oli vajaa 600 km, eli sitä saa kyllä ajaa.

Mieheni, joka toimi kuskina koko matkan ajan, sanoi tie on hyvin yksitoikkoinen ajaa, eli viihdykettä kaipaa koko perhe.

Vaikka pääsimme nopeasti ulos, oli ilta pitkällä ennen kuin saavuimme määränpäähän. No, siihen aikaan iltaa olivat autopaikat ilmaisia ja kaupat olivat juuri menossa kiinni.

Yötä vietimme Radissonissa. Huone oli iso ikkunasta näkyi naapurirakennuksen, kirkon kello. Kun olimme lähdössä kävelemään, alkoi tälle kesälle tyypillinen vesisade ja sitä sitten jatkui pitkälle aamuun asti.

Aamiainenhan tämän tason hotelleissa on todella hyvä ja kuntosalin yhteydessä oli sauna. Isot pisteet kummastakin.

Malmö on ollut ennen matkaa tapetilla autopommien piinaamana ja ikävä kyllä yksi pommitus tapahtui meidän siellä ollessamme. Onneksi olimme kaukana tapahtumasta.

Laiva lähti illalla, joten tekemistä jäi kokonaiseksi päiväksi. Shoppailuun ei tässä vaiheessa haluttu käyttää aikaa, mutta iso ostoskeskus Emporia haluttiin nähdä.

Kauppakeskus oli hyvin iso ja hallittu. Ehdottomaksi lemppariksi tuli tietenkin Illums Bolighus. Ja emme todellakaan olleet ainoita suomalaisia paikassa. Täysin uusi tuttavuus oli minulle kivat kynttilänjalat ja kynttilätalot, Kähler & Urbania. Aivan ihania. Sen verran itseni ja perheeni tunnen ettei esineitä, jotka voivat mennä helposti rikki kannata ensimmäisinä päivinä ostaa.

http://www.illumsbolighus.com/shop/urbania_city_house-_x-small.aspx

Paikan ruokakauppa tarjosi kahden tunnin ilmaisen pysäköinnin asiakkailleen ja ei haitannut vaikka meidän ostokset tekivät vain muutaman euron.

Ilmainen netti tosin ei toiminut. Valikkoon wifi tuli, mutta siihen se sitten jäikin.

Ylimmässä kerroksessa on ihan oma piha ja kivat näkymät kaupungin yli.

Itse päivä vietimme mm Teknisessä museossa. Museoiden hinnat ovat meilläkin kivasti laskeneet, tänne pääsi alaikäiset lapset ilmaiseksi ja aikuisten liputkaan eivät paljoa maksaneet. Tekemistä oli usean kerroksen verran ja ehdoton vetonaula oli sukellusvene, jossa henkilökunta kertoi lisätietoja mitä vaan halusi kysyä. Loistava vierailukohde.

Ja hyvät parkkipaikat ympäristössä, jotka sunnuntaina olivat vielä ilmaiset.

Tämän jälkeen lähdimmekin Saksaan Finnlinesin laivalla. Iltalaiva lähti klo 22 ja aamulla klo 7 saavuimme Saksaan, hyvin levänneenä, hyvin syöneenä.

Pääsyliput

14 Elo
  1. Saksa on täynnä mukavaa tekemistä ja myös koska asuu yli 80 miljoonaa, myös ihmisiä riittää joka paikkaan, paljon paljon enemmän kuin meillä täällä Suomessa.

    Silti ihmettelen aina heidän suosittua jonotussysteemiä.

    Me olemme jo muutamana vuotena ostaneet Merlin vuosiliput, joilla pääsee mm Saksan Sealifeihin ilmaiseksi sisään ja lisäksi jonon ohi. Ehdottomasti parhaimmat jonot löytyvät Oberhausenissa, jossa asusteli mm mustekala Paul, joka aikoinaanarvuutteli, anteeksi tiesi jalkapallo-otteluiden voittajia. Jonot ovat n 2 tunnin pituisia.

    Tänäkin vuonna ostimme liput netistä, tulostimme ne ja ne aktivoitiin Heideparkissa. Printtiä näyttämällä sai pysäköidä ilmaiseksi, pääsimme portista sisään, eli koodi toimi ja infopisteessä meistä otettiin kuvat ja saimme jokainen omat korttimme.

    Sää ei täysin suosinut, joten olimme täällä vain n kolmisen tuntia.

    Kävimme matkan aikana myös Berliinin Sealifessa, joka on minun ehdoton suosikkini ihan Aqua Domin vuoksi, kaikissa kolmessa Legolandissa. Gunzburgin Legoland voittaa 100 – 0 Billundin ja en oikeasti ymmärrä miksi kaikki suomalaiset sankoin joukoin menee Billundiin. Ihmiset hyvät, menkää Gunzburgiin !!!

    Vuosilippu meiltä kolmelta maksoi vajaa 200 euroa ja sisäänpääsy pelkästään Heideen olisi ollut meiltä yli 100 euroa. Samalla lipulla voimme sitten käydä syksymmällä tai keväämmällä myös siellä Billundissa….

    Muita pääsylippuja emme sitten ostaneetkaan, Galaxy vesipuistoa lukuunottamatta.

    Suosittelen. Lämpimästi.

    http://www.merlinjahreskarte.de/default.aspx

Ja niin loppui sekin loma

10 Elo

4 viikkoa meni nopeasti, ensimmäiset 2 viikkoa kotona, sitten yhteensä 16 päivää oltiin kiertelemässä autolla ympäri Eurooppaa.

Loistomatka, mutta aivan liian lyhyt.

Teimme tänä vuonna uuden reitin alusta asti. Olemme tähän mennessä menneet joko via Baltiaa mennen tullen tai sitten suoraan laivalla Saksaan.

Tällä kerralla matka alkoi Viking Linellä ja Helsinki – Tukholma -linjalla. Laiva oli todella täynnä ja meno oli mukavaa. Lasten leikkihuone oli kokoustiloissa ja siellä oli kiitettävästi ohjelmaa. Myös bussilasteittain oli ulkomaalaisia kiertomatkalaisia.

Parasta tässä reitissä on se että voi valvoa niin pitkään kun haluaa, koska olemme vasta suht myöhään perillä. Meidän etu on tunti enemmän nukkumista vst Ruotsin aika.

Ajoimme Tukholmasta Malmöön, kesken autopommiuutisten, majoittauduimme yhdeksi yöksi ja seuraavana iltana menimme Finnlinesillä Malmöstä Travemundeen. Tiesimme etukäteen satama on vaikeahko löytää, mutta navigaattorilla löysimme perille hyvin. Laivamatkan yksi kivoista lisistä on sillan alitus aika lähellä lähtöä. Kannelle on tehty ihan katselupaikkakin sitä varten.

Rahtilaiva kun on kyseessä, ei ruoka ollut gourmeeta, mutta hyvää oli ja hyvin edukasta. N 15 eurolla sai buffassa vatsan täyteen. Aamiainen oli täysin turha, vaikka sekin meillä oli, sillä menossa päästiin syömään n klo 21, oli laivasta ajo jo klo 07. Siinä ei ollut aikaa tulla nälkä.

Viimeinen ylitys tehtiin loman viimeisenä päivänä, Viking xprs.llä. Laiva on kuin tehty meidän perheelle. Lähtöaika on sunnuntaisin klo 16.30, eli olimme jo klo 19 satamassa, klo 20.30 oli auto tyhjennetty ja jääkaappi täytetty.

Viking Line myöntää menopaluu alennuksen vaikka reitti olisikin eri ja kummallakin yhtiöllä on ennakkovaraajan etu, kun varataan ylitykset ajoissa.

Hinta pysyi hyvin suunniteltuna sangen kohtuullisena.

Kaikki ylitykset täyttivät tehtävänsä, 100 %.

Ilmaista ja edullista tekemistä – puisto ja Ikea

1 Elo

En ole ennen käynyt Angry Birds puistossa Oittaalla. Paikka oli täydellinen.

Pienten lasten puisto oli aidattu, isommille ei ja maa oli pehmeä. Paikka oli heinäkuisena päivänä tupaten täynnä, mutta kaikki mahtuivat leikkimään.

Vanhemmille oli kivasti penkkejä ympärillä.

Vieressä oli aidattu jalkapallokenttä pienine maaleineen ja vieressä kunnon kokoinen hiekkaranta, uimavahtineen. Vaatteiden vaihtopaikat, suihkut kaikkien käytettävissä, vieressä pystyi vuokraamaan kanootin tai veneen. Ja tarpeeksi parkkipaikkoja.

Kivasti meni paikassa muutama tunti, kunnes kaikille tuli nälkä.

Sattumoisin menimme ison ruotsalaisen ohi menomatkalla ja kun kysyttiin minne mennään syömään, oli vastaus selkeä : Ikeaan.

Kesällä kun lapset vielä syö ilmaiseksi, meni aikuisen ja lapsen ruokaan + pullaan reilu 8 euroa rahaa. Jäätelö kun lapselle tuli vielä kaupanpäälle.

Isoja plussia jaetaan kyllä kaikille. Puisto oli täysien pisteiden arvoinen. Viihtyisä paikka kaikin puolin. Mutta ei Ikea jää hännille. Vaikka jono oli melkoinen, henkilökunta teki kaikkensa ettei jonossa kukaan joutunut liikaa olemaan. Ja se, että vaikka jonoa on, kun jaksetaan hymyillä ja toivottaa hyvää ruokahalua, on lopputulos kiitettävä.

http://www.visitespoo.fi/fi/palvelu/oittaan-angry-birds-leikkipuisto/